sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kolme yötä jouluun on....no vähän enemmän vielä








Viime viikolla iltakoulussa leivoimme yhdessä kaurarieskaa ja pipareita. Siinä samalla opimme tuntemaan toisiamme paremmin ja keskustelimme lapsilta esille nousseista kysymyksistä. Hienointa on huomata, että puhallamme yhteen hiileen yhteisöllisissä asioissa:

  • Kaikki mahtuvat porukkaan eli teemme yhdessä töitä sen eteen, ettei kukaan jää yksin. Tärkeää on, että ei suosita kahden oppilaan "kuppikuntia" vaan kannustetaan lapsia toimimaan yhdessä sekä pojat että tytöt.
  • Jos ja kun pulmia nousee esille, niin otetaan heti yhteyttä asianomaisiin ja selvitellään asioita yhdessä. Suositaan sekä koulussa että vapaa-ajalla vertaissovittelua.

Ei siis ole meidän lapsia ja toisten kakaroita, vaan välitämme ja huolehdimme kaikista yhteisömme lapsista ja haluamme ohjata heitä löytämään oman polkunsa tässä elämässä.

Kiitos siis hienosta illasta! Tästä on hyvä jatkaa.



Kaksi seuraavaa viikoa:

MA: geometria s. 158 - eteenpäin kohti loppua
AI;  jatketaan eteenpäin
KU/KS; joulaskartelut loppuun
UE; Joulunajan tapahtumat. Perjantaina 14.12 osallistumme Helluntaiseurakunan jouluvaellukselle
LI; voimistelua
EN; Clothes loppuun
YLT; viikonpäivät, kuukaudet

Suosittelen kaikille lämpimästi  tutustumista uuteen Amos Rexiin ja 6.1.2019 saakka olevaan japanilaisen TeamLab-ryhmän näyttelyyn. Siellä voi itse osallistua taiteen tekemiseen interaktiivisesti! Itsekin sain nähdä värittämäni linnun lentävän! Mahtava näyttely kaikenikäisille!




sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kaamosta vastaan



Naamarit alkavat valmistua ja ne innoitttavat omien vuoropuheluiden luomiseen. Niistä on tavoitteena kuvata Imoviella lyhytelokuvia.  Elokuvan saloihin pääsee mukaan tutustumalla:

Kaikki kuvaa





Tavoitteet vko 47

En: Clothes
Ma: s. 132-143; jakolaskukäsite
Ai: Herkullinen vihje; s. 44-45
Li: sisällä palloilua ym. leikkejä
Ks/Ku: jouluaskarteluja
Ue: Tunne tunteesi
Ylt: kartta



sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Yhteisvoimilla pärjätään!

Viime viikolla polttavimmaksi aiheeksi nousi kiista koulun pihalle rakennettavista majoista.  Pihalla on puutetta rakennustarvikkeista ja tilaakin on vähän. Lapset löysivät ratkaisun ja päättivät rakentaa 2C-luokan majan. Maja nousikin nopeati pystyyn, kun kaikki osallistuivat sen rakentamiseen. Lapset olivat itsekin sitä mieltä, että majaa oli kiva rakentaa yhdessä toisten kanssa, eikä riidellä paikoista ja tarvikkeista. Tunnuslauseeksi nousikin: "Yhteisvoimin pärjätään!"

Ehdotin, että koululle pitäisi saada kuorma risuja ym. rakennustarvikkeita, sillä majojen rakentaminen on kaikille 1-2 luokkalaisille mieluista puuhaa. Voisimme pitää yhteisen majojen rakentamisen päivän alkuopetusluokilla! Näin opittaisiin arvostamaan toisten työtä ja vähennettäisiin turhia riitoja pihalla.




Isänpäiväkortit ja -paketit saatiin myös viimeisteltyä torstaina: Ihanaa isänpäivää kaikille isille hienojen korittien ja lahjojen kera.






vko 46 tavoitteet:

Ma; s. 110-119; yhdistetyt laskutoimitukset, kertotaulun tukilaskuja

Ai: Äkäinen isoveli; tehtävät  työkirjasta ja luetunymmärtämismoniste

Li: sisäliikuntaa; palloilua

Ue; Tunne tunteesi

Ylt; karttoihin tutustuminen jatkuu




maanantai 29. lokakuuta 2018

Ihana arki vko 44


Tällä viikolla tulisi olla luettuna luokan yhteinen kirja, joka oli tarkoitus lukea loppuun lomalla. Kannustetaan lapsia käymään kirjastossa ja kysellään luetuista kirjoista. Lukutaito ja ymmärtävä lukeminen kehittyvät vain lukemalla.

Matematiikassa syvennymme kertotauluihin ja niitä voikin kysellä aina muiden askareiden lomassa.

MA:  s. 93-101; kahden ja viiden kertotaulut

AI: Näkymätön Miisa + tehtävät

KU/KS; keskeneräiset työt loppuun

LI; sisäliikunta; palloilua

UE; otan toiset huomioon


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kohti syyslomaa



viikko 42





Lämmin ja aurinkoinen syksy on auttanut lapsia jaksamaan hyvin koulussa.
Viikon jälkeen saamme nauttia syyslomasta, mutta ennen sitä on vielä ahkeroitava.

Ai: Miisan vihje s. 32-33, työkirjasta s. 33-35. Ja tavalliseen tapaan luetunymmärtämisen tehtävä
      monistetusta tehtävävihkosesta.

Ma: Kertolaskukäsite; yhteenlaskun ja kertolaskun yhteys; kahden kertotaulu
       s. 86-93

Ylt; Sieniretkellä

Ue; kadonnut lammas

Li; Ulkoliikunta; pelitunti 7. luokan kanssa + palloilua

Ks/Ku keskeneräisten töiden viimeistelyä




maanantai 8. lokakuuta 2018

Syystuulet vko 41


Viime viikolla jäi liikuntapäivä pitämättä, joten uusi yritys pe 12.10 klo 8-12. Säänmukainen varustus. Tällä viikolla olen kouluttamassa ti-to, joten sijaiset vetävät nuo päivät.

viikon tavoitteet;

Matematiikassa edetään sivut 72-89 eli edelleen harjoitellaan kymmenylitystä yhteen- ja vähennyslaskussa. Kertotauluihin päästään sitten ensi viikon alussa.

Äidinkielessä; Aarrehaaveita s. 30-31; työkirja s. 30-32 ja kuten tavallista luetunymmärtämisen moniste ja vastausten merkitseminen lukukirjaan.

Kirjojen lukemista jatketaan eteenpäin vähintään 5 lukua kirjassa Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä kirjassa. Ne joilla on muu kirja jatkavat 5-10 sivua eteenpäin ensi maanantaihin mennessä.

Uskonto; Sakkeus puussa

Liikunta; tiistaina ulkoleikkejä

KU/KS sjaiset saavat suunnitella tunnit, sillä keskeneräiset työt viimeistelemme sitten,
kun olen itse paikalla.

Suurimmalla osalla lapsista työmotivaatio on ollut kohdallaan ja näyttää siltä, että viikkotavoitteet ovat antaneet uutta potkua opiskeluun. Hieno homma. Huomenna tiistaina 9.10 ei ole läksytuntia.
Läksytunti on saanut myönteisen vastaanoton lasten keskuudessa ja tulijoita on riittänyt runsaasti. Hyvä homma, sillä yhdessä läksyjen tekeminen sujuukin hyvässä hengessä. Olemme harjoitelleet trailerin tekemistä mm. ravintoketjusta. Tuloksia on pian nähtävillä.



maanantai 1. lokakuuta 2018

TYÖN TOUHUSSA VKO 40

Viikot tuntuvat lentävän! Oppilaat tekevät töitä touhukkaasti ja hommat etenevät. Tällä viikolla perjantai on liikuntapäivä ja koulua on kaikilla klo 8-12. Sään mukainen varustus päälle.

viikon tavoitteet:

Ma: s. 64 - 71; tasakymmenistä vähentäminen; kymmenylitys vähennyslaskussa
Ai: Ystävyyshuolia; virkeen rikastaminen; työkirja s. 27-29
Ylt: Tuottajia ja kuluttajia; ravintoketju
Ku/Ks: voimaeläin jatkuu
Ue: Raamatun kertomuksia




maanantai 24. syyskuuta 2018

Lukeminen kannattaa aina



Viime viikolla kävimme kirjastossa ja luimme lukukoira Olgalle. Toinen ryhmä pääsee kokemaan saman ke 17.10 klo 9.00 eli ryhmät vaihtavat paikkaa. Luokalla on aloitettu kolmen erilaisen kirjan lukeminen. Mekaaninen lukeminen alkaa sujua jo mainiosti, joten jatkossa keskitymme ymmärtävään lukemiseen. Ajatus mukana sisällössä. Kerran viikossa paneudumme työn alla olevan kirjan sisältöihin eli joka maanantai tulisi seuraavat luvut olla luettuna. Kirjat on pyritty valitsemaan lukutason mukaan. Lukukirjan läksy on viikolle ja luettavan kirjan sisältöihin olisi tarkoitus paneutua viikonloppuna. Toki lainattua kirjaa saa lukea myös viikolla.

Ymmärtävä lukeminen on elinikäinen matka ja näin alussa toivon tietenkin teidän vanhempien panosta tähän asiaan eli kyselette lapseltanne lukuläksyn sisällöstä ihan peruskysymyksiä. Lapsilla on lukuläksyihin liittyvä kirjanen, jossa on juuri sisältökysymyksiä. Tekstiin merkitään numerolla kohta, josta vastaus tehtävään löytyy.

VIIKKO 39; tavoitteet

Tänään ma pidin matikan testin ja yleisesti se meni ihan mukavasti. Matikassa siirrymme uuteen aiheeseen; kymmenet täyttyvät; kymmenylitys yhteenlaskussa ja näiden harjoittelua.
s. 48-59

Äidinkieli; Lukukirja; Opettajan hauska idea; luetun ymmärtäminen-tehtävämoniste, lukukirjan tehtäväkirja s. 23-26

Liikunnassa suunnistamme vielä tämän viikon.

KS/KU jatkamme voimaeläimen parissa










maanantai 17. syyskuuta 2018

Syksyn taikaa; vko 38




Ma; ykkösten ja kymmenten vähentäminen
        s. 34-41

AI; Aarre vaarassa s. 22-23 (lukukirja)
       työkirja; s. 20-22

Li; suunnistus; NAVI-toteuttaa meille perjantaina suunnistusradan

Ku/Ks; voimaeläin; pyörät pyörimään



Olemme aloittaneet viikkotavoite-kokeilun. Viikon alussa taululle merkitään tavoitteet, jotka on tehtävä perjantaihin mennessä. Oppilaat opettelevat suunnittelemaan omaa ajankäyttöään ja kantamaan enemmän vastuuta tekemisistään. Aloitimme jo viime viikolla ja oli mahtavaa huomata, kuinka pian asia sisäistettiin useimman lapsen kohdalla. Ajatuksena on, että jos tavoitteet on tehty etuajassa, niin saa suunnitella ja toteuttaa omia projekteja esim. elokuvia tai animaatioita; kuvis- tai käsitöitä; kirjoitusprojketeja. Asia on uusi, joten lapsille on annettava aikaa, sillä alussa tulee helposti ylilyöntejä. Hienointa on ollut huomata, että osa lapsista on löytänyt aivan uuden kipinän työskentelyyn.





sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Iloisesti yhdessä vko 37

Tavoiteet: Matematiikka s. 26-33; kymmenien lisääminen ja vähentäminen,
                 ykkösten ja kymmenten lisääminen
               
                 Äidinkieli; Annun oivallus; läksyyn tutustumista ja
                  ääneen lukemista päivittäin.
                 Luentun ymmärtämisen tehtävä viimeistään perjantaiksi 14.9.
                  
                 UE; anteeksi antaminen
                 
                 LI; suunnitus
                 
                 KS/KU; minä osaan 



             




                   

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Viikko 46

Huom! Meillä on uiminen ti 14.11 klo 9.00-10.00: korvaa to liikuntatunnin

Aapinen: M-kirjain + tehtävät

Matematiikka: vähennyslaskua luku 11 jatkuu

YLT: Eläimet valmistautuvat talveen jatkuu

Ks/Ku: ” Mun pehmo” 




Heijastimet heilumaan! 



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Ylpeänä

Olemme keskittyneet oppilaiden kanssa ratkaisukeskeisyyteen, sanoittamiseen ja hyvän keskustelukulttuurin luomiseen luokassamme. Keskeisenä on ollut ohjata oppilaita esim. ratkaisemaan riitatilanteita omaehtoisesti keskustellen. Alkuviikosta poikaryhmä tuli ylpeänä kertomaan: ” Ope hei, me osattiin sopia riita ihan keskenämme. Sun ei tarvinnut tulla selvittämään, sillä me osattiin tehdä se keskenämme!” Aivan mahtavaa. Jälleen kerran osoitus siitä, että tunnetaitojen ja keskustelukulttuurin luominen kantaa hedelmää. Oppilaat osaavat ja tahtovat selvittää asioita keskustellen, kunhan heille antaa siihen mahdollisuuden ja antaa mallin, miten kaikista asioista voi keskustella ja sopia. Olen niin ylpeä oppilaistani. 



Näiltä pojilta ristiriitojen sopiminen onnistuu. Aivan mahtavia poikia.


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Unelmia ja muuta mukavaa

Viikko 45

Aapinen; T-kirjain + tehtävät. Oman tarinan keksiminen ja animaatioelokuvan aloittaminen tarina pohjalta.

Matematiikka: luku 11: vähennyslaskua

YLT; Eläimet valmistautuvat talveen

Li: keskiviikkona sisäliikunta; torstaina muutos: koulu alkaa kaikilla klo 9.00 ja päättyy klo 13.00, sillä Mikkelin suunnistajat pitävät meille suunnistustunnin ulkona. Huom! Säänmukainen varustus päälle.

Ks/Ku töiden viimeistelyä