Pintaa syvemmälle

Olemme alkusyksyn puhuneet peloista ja tehneet niitä näkyviksi taiteen keinoin. Vähitellen olemme päässeet pintaa syvemmälle ja todellisiin pelkoihin ja tärkeimpään niistä: ulkopuoliseksi jäämisen pelko. Minua ei oteta mukaan matkalla kouluun, leikkeihin koulun jälkeen. Lapset kertovat, kuinka asioista kuiskutellaan salaa ja kuitenkin he tietävät, että kyse on juuri heistä.

Eräs oppilas kertoi, että toinen oli kutsunut häntä tuhmaksi. Kun kysyin syytä, tämä oppilas purskahti itkuun ja kertoi, että koulumatkalla omat luokkakaverit olivat menneet piiloon nähdessän hänet. Jatkoimme tilanteen avaamista ja selvisi, että kyse oli puhumattomuudesta, kykenemättömyydestä kohdata toisiaan ja puhua asioista suoraan. Piiloonmenijät eivät olleet ymmärtäneet tekonsa vakavuutta ja merkitystä koulukaverilleen. Itseasiassa heitä oli jopa ohjeistettu, etteivät olisi tällaisen oppilaan kanssa, joka kutsui heitä tuhmiksi. Neuvonantaja ei tullut kysyneeksi, mitä tuhmiksi kutsutut olivat itse tehneet, mitä oli tapahtunut ennen tuota nimitystä. Asia selvisi ja piiloonmenijät ymmärsivät, miltä siitä oppilaasta tuntui, joka jäi yksi heidän piilotellessaan kahdestaan.

Tämä oli vain yksi tarina lasten kokemuksista. Jokainen kuiskuttelu, silmien pyörittely, selänkääntäminen, poisjättäminen koulumatkalla tai koulun jälkeen jättää jäljen pieneen oppilaaseen. Lisää tunnetta, ettei kuulu joukkoon. Meidän aikuisten on tärkeää nähdä ja kuulla viestit kasvojen, sanojen takana. Voimme yhdessä lisätä kaikkien hyvinvointia ohjaamalla lapsia sanoittamaan tunteitaan ja ajatuksiaan.

Lapset sanovat usein, ettei kotiinsaa kutsua kuin yhden tai kaksi  kaveria. Miltä tuntuu niistä lapsista, jotka jäävät usein ilman tuota kutsua? Miksi lapset eivät voi leikkiä yhdessä ulkona? Sinne mahtuu vaikka kuinka monta kaveria. Miten neuvomme olemaan toisten lasten kanssa? Meille on tärkeää omat lapset, mutta kuinka käy muiden  lasten? 

Kuten olen lapsille sanonut opettelemme taitoja elämää varten. Se miten ohjeistamme heitä kohtelemaan muita ja kohtaamaan heidät on tärkeää. Yhteisöllisyyden on näyttävä teoissa ei vain puheissa. Minusta ajatus: - koko kylä kasvattaa - sisältää todellisen viisauden. Välitetään kaikista lapsista ei vain omistamme. Tarvitaan todellakin enemmän duoo kuin sooloo. Sanamme ja tekomme joko hajottavat tai rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntoa. Millaisessa maailmassa haluat lapsesi kasvavan? On tärkeää auttaa lapsia sanoittamaan asoita, pohtimaan tekoja ja niiden seurauksia. Kysymys ei ole virheistä tai rangaistuksista vaan oppia ajattelemaan ja toimiaan empaattisesti.

Aivotutkija Katri Saarikiven tutkimusten mukaan yksi ihmisen tärkeimmistä työtaidoista on juuri empatia, kyky ymmärtää toista ihmistä. Mitä paremmin tunnemme itsemme sitä paremmin ymmärrämme toisia ihmisiä, sillä meissä on enemmän samaa kuin erilaista.

     pelkotöiden viimeistelyä: